12.5.1987

Kanne Toijalan kihlakunnanoikeudessa

A, B, C ja D ovat E:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausuneet, että A:n aviopuoliso sekä D:n, E:n ja F:n isä, 16.6.1979 kuollut G ja A, jotka oli vihitty avioliittoon 4.5.1945, olivat tehneet 18.12.1955 allekirjoitetun testamentin. Tämän testamentin mukaan toisen heistä kuoltua eloonjäänyt sai jakamattomana hallita kaikkea pesän omaisuutta kuolemaansa saakka. Testamenttiin sisältyvän toisen määräyksen mukaan omaisuus on viimeksi eloon jääneen kuoltua jaettava siten, että G:n edellisestä avioliitosta olevan poika F, puolisoiden yhteinen lapsi D sekä A:n edellisestä avioliitosta olevat lapset C ja B saivat kukin yhtä suuren osan jälkeenjääneestä omaisuudesta. Vielä oli testamentissa määrätty, että G:n edellisestä avioliitosta oleva tytär H jäi perinnöttömäksi.

A oli valvonut testamentin 11.10.1979 ja antanut tiedoksi, paitsi kerrotun toissijaismääräyksen nojalla omaisuutta saaville, 15.11.1980 myös E:lle. Testamenttia ei ollut moitittu säädetyssä ajassa eivätkä lakiosaan oikeutetut perilliset olleet esittäneet lakiosavaatimuksia ja kuolinpesä oli pidetty edelleen jakamatta. A, E ja F sekä D olivat sitten 13.1.1983 vahvistetulla kauppakirjalla myyneet G:n omistaman Kalliorinteen tilan RN:o 3:79, Urjalan kunnan Urjalan kylässä. Kauppahinta 30.000 markkaa oli kaupanteon yhteydessä jaettu myyjien kesken siten, että A oli saanut siitä 15.000 markkaa sekä E ja F ja D kukin 5.000 markkaa. Kauppakirja oli 8.6.1984 allekirjoitettu ja vahvistettu uudelleen siten, että myös B ja C olivat luovuttajina allekirjoittaneet sen. Samassa yhteydessä B, C ja E olivat allekirjoittaneet erillisen sopimukseksi otsikoidun asiakirjan, jonka mukaan E:n saama osa kauppahinnasta 5.000 markkaa tullaan uudelleen jakamaan voimassa olevien perintö- ja testamenttausmääräysten edellyttämin tavoin.

A, B, C sekä D ovat katsoneet, että he ja F olivat saaneet välittömästi testamentin nojalla, A hallintaoikeuden sekä B, C, D ja F omistusoikeuden G:n jälkeen jääneeseen omaisuuteen ja että E oli laiminlyötyään vedota määräajassa lakiosaoikeuteen G:n jälkeen menettänyt oikeuden saada osuutta pesästä, minkä vuoksi hänen saamansa 5.000 markkaa oli perusteetonta etua. A, B, C ja D ovat sen vuoksi vaatineet E:n velvoittamista palauttamaan kuolinpesälle mainitut 5.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.1.1983 lukien. Lisäksi he ovat vaatineet sen seikan vahvistamista, ettei E ollut enää G:n kuolinpesän osakas ja ettei hänellä enää ollut oikeutta saada tai vaatia varoja pesästä, sekä E:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Vastine

E on väittänyt, että puheena olevalla testamentilla oli ollut tarkoitus määrätä omistusoikeus perittävään omaisuuteen siirtyväksi vasta A:n kuoltua ja että B, C, D ja F eivät testamentin perusteella siten vielä omistaneet mitään, minkä vuoksi E:n myötävaikutus pesää koskevien asioiden hoidossa tarvittiin. Jos omistusoikeus olisi ollut tarkoitus määrätä siirtyväksi heti, olisi näin testamentissa myös sanottu. Se seikka, ettei E ollut vielä vaatinut lakiosaa, ei merkinnyt sitä, että hän hyväksyisi testamentin ensisijaismääräyksen lisäksi myös A:n kuoltua toimitettavaa omaisuuden jakoa koskevan määräyksen. Hän ei ollut allekirjoittanut tällaista nimenomaista hyväksymistä testamentin tiedoksiannon yhteydessä ja lakiosaoikeuteensakin vetoamisesta hän oli luopunut vain sallien A:n elinikäisen hallintaoikeuden kaikkeen pesään kuuluvaan omaisuuteen. G:n jälkeen pidetyssä perunkirjoituksessakaan ei E ollut vedonnut lakiosaoikeuteensa sen vuoksi, että hänelle oli peruskirjoituksen uskottujen miesten toimesta vakuutettu, että hän voi tehdä ilmoituksen myöhemmin. Koska testamenttiin ei myöskään ollut sisältynyt määräystä, että testamentin saajilla oli oikeus suorittaa E:lle tämän lakiosa rahana, hänellä oli lakiosan suuruinen oikeus pesään. Tämän huomioon ottaen A ja F, B ja C olivat itsekin katsoneet, että E tarvittiin luovuttajaksi puheena olevassa kiinteistökaupassa. Näillä perusteilla E on katsonut, että kanne oli ennenaikainen ja että se tulisi jättää tutkimatta.

E, joka on syntynyt vuonna 1912, on lisäksi väittänyt, että hän oli jo varsin iäkkäänä allekirjoittanut mainitun 8.6.1984 päivätyn kauppahinnan jakoa koskevan sopimuksen painostuksen alaisena. Sopimus ei ollut muutoinkaan sitova, koska sitä eivät olleet allekirjoittaneet kaikki osakkaat eikä E:n saamaa kauppahinnan osaa, kuten ei muidenkaan saamia osuuksia, ollut sovittu palautettavaksi kuolinpesälle. Tässä sopimuksessa E ei ollut myöskään sitoutunut palauttamaan omaisuutta kuolinpesälle vaan kauppahinnan uudelleen jakoa. Ositusta ja perinnönjakoa ei ollut vielä tehty eikä sitä voitu tehdä niin E:n, B:n ja C:n kesken. Sen vuoksi E on vaatinut, että kanne siltä osin kuin sitä ei mahdollisesti jätetä tutkimatta tulisi hylätä ja että A myötäpuolineen olisi velvoitettava korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Kihlakunnanoikeuden päätös 16.12.1985

Kuultuaan myös F:ää jutussa kihlakunnanoikeus on lausunut, etteivät A, B, C ja D olleet näyttäneet E:n, joka oli luopunut vaatimasta lakiosaa A:han nähden tämän saadessa hallintaoikeuden pesään G:n kuoltua, samalla luopuneen vaatimasta lakiosaa myös suhteessa toisiin testamentinsaajiin. F:n lausunnon perusteella oli sitä vastoin pääteltävissä, että E oli halunnut välttää riitaisuuksia ja tämän vuoksi luopunut esittämästä lakiosavaatimusta jo siinä vaiheessa.

Allekirjoittaessaan 8.6.1984 sopimukseksi otsikoidun asiakirjan ei E ollut myöskään osoittanut luopuneensa vaatimasta lakiosaansa G:n jälkeen. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen sen seikan vahvistamisen osalta, ettei E ollut G:n kuolinpesän osakas ja ettei hänellä ollut oikeutta saada pesästä omaisuutta.

Oikeus määrätä omaisuudesta G:n jälkeen jääneeseen omaisuuteen perustui A:n osalta hänen avio-oikeuteensa ja testamentin nojalla saatuun hallintaoikeuteen. D:n sekä F:n ja E:n oikeus puolestaan perustui heidän perintöoikeuteensa ja 18.12.1955 tehtyyn testamenttiin sekä B:n ja C:n oikeus mainittuun testamenttiin. Testamentin perusteella tosin oli määrätty perinnöstä vasta A:nkin kuoltua. Yhdessä pesän osakkailla on kuitenkin ollut oikeus päättää pesään kuuluvan kiinteistön luovutuksesta ja siitä, että E sai osan kauppahinnasta.

A ja D olivat 13.1.1983 tilan kauppahintaa jaettaessa olleet jakoperusteista yksimielisiä. He eivät olleet esittäneet selvitystä siitä, että tuota sopimusta ei olisi pidettävä sitovana heidän välillään. B ja C eivät puolestaan olleet vielä saaneet mitään osuutta testamentin tai mainitun 8.6.1984 allekirjoitetun sopimuksen perusteella. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt myös vaatimuksen 5.000 markan palauttamisesta kuolinpesälle perusteettomana.

A, B, C ja D on velvoitettu suorittamaan yhteisvastuullisesti E:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 11.000 markkaa.

Turun hovioikeuden tuomio 15.8.1986

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A, B, C ja D olivat saattaneet jutun, on lausunut, ettei E ollut näyttänyt tehneensä lakiosailmoitusta perintökaaren 7 luvun 5 §:n 1 momentissa mainitussa kuuden kuukauden ajassa siitä lukien, kun hän oli G:n kuoleman jälkeen saanut tiedon tämän tekemästä testamentista. Sen vuoksi E oli menettänyt oikeutensa lakiosaan G:n jälkeen eikä hän ollut G:n kuolinpesän osakas. E ei ollut näyttänyt perustetta, jonka nojalla hänellä tästä huolimatta olisi oikeus saada osuutta Kalliorinteen tilan kauppahinnasta. A ja hänen myötäpuolensa eivät olleet näyttäneet vaatineensa E:ltä tämän kauppahinnasta saamien 5.000 markan takaisin suorittamista ja ilmoittaneensa maksun laiminlyöntiin liittyvästä koronmaksuvelvollisuudesta ennen kuin vasta tähän juttuun otetulla haasteella eikä E siten ollut velvollinen suorittamaan sanotulle määrälle vaadittua korkoa haasteen tiedoksiantoa edeltävältä ajalta. Sen vuoksi hovioikeus on, kumoten kihlakunnanoikeuden päätöksen, velvoittanut E:n suorittamaan G:n kuolinpesälle 5.000 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 25.9.1985 lukien ja vahvistanut, ettei E ole G:n kuolinpesän osakas ja ettei hänellä ole oikeutta G:n perillisenä saada tai vaatia pesästä varoja, sekä vapauttanut A:n myötäpuolineen velvollisuudesta suorittaa E:lle kihlakunnanoikeuden tuomitsemaa oikeudenkäyntikulujen korvausta. Jutun laatuun nähden A:n myötäpuolineen oli pidettävä oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. Asian laadun vuoksi A:n ja hänen myötäpuoltensa on pidettävä vastauskulut vahinkonaan.